TTgreen Oy:n tarina

Kimmo Dammert on jälleen kerran Kiinassa työmatkalla, tammikuussa 2011, Shenzhenin kaupungin keskustassa. Ylittäessään risteystä hän jämähtää paikalleen ja miettii mitä outoa ympäristössä on? Siinä kohtaa kaupunkia on tosi kova liikenne. Pää pyörällä hän katselee ohitse kulkevia mopoja ja fillareita. Jokin näissä menopeleissä on uutta ja erilaista. Sitten hänelle välähtää, että mopoista ei kuuluu ääntä, eikä niistä lähde tuttua pakokaasun tuoksua! 

Kimmo on kohdannut elämänsä ensimmäiset sähkömopot ja sähköfillarit. Huominen on jo täällä! Hänellä herää samantien idea, että näillähän voisi ajella koti-Suomessakin. Tästä ajatuksesta sai TTgreen Oy alkunsa.

Tästä merkityksellisestä hetkestä alkoi sähköpyörien ja skoottereiden toimittajien etsintä Kiinasta. Työlään metsästyksen jälkeen löytyi tehdas nimeltä Guewer. Kimmo lähti maaliskuussa 2011 käymään Guewerilla, Ningbon kaupungissa. Syksyllä 2011 tuli ensimmäinen pyöräkontti Keravalle, ja toimitukset edelleen jälleenmyyntiin käynnistyivät jo ennen talvea.

Kiinalaisten tavarantoimittajien kanssa haasteita toivat etäisyys ja kulttuurierot. Tästä syystä Kimmo kävi vuosina 2014 – 2016 useilla moottoripyörä- ja pyörämessuilla sekä Italiassa, että Saksassa, etsimässä eurooppalaisia tavarantoimittajia.

Näiltä messumatkoilta ovat löytyneet mm. Wayel ja Volta brändit. Wayell kuuluu Five yhtymään, jolla on myös merkit Italwin ja Momodesign. Italialaisen Fiven tehdas on ympäristöystävällinen, siellä kaikki toiminta tapahtuu uusiutuvalla energialla. Uusin tulokas TTgreen tuoteperheessä on italialainen Askoll, jonka sähköskootterien ensiesiintyminen oli tammikuussa 2018 MP18 moottoripyörämessuilla. 

Messumatkojen satoa ovat myös TT greenin edustamat aurinkopaneelit ja tuulivoimalat. 

Led valot ja valokiskot ovat liittyneet vuonna 2016 TTgreen Oy:n tuoteperheeseen. Energiaa säästävät, tyylikkäät ja monikäyttöiset led valot, ovat osoittautuneet suosituksi Suomen markkinoilla. Mielenkiinnolla odotamme mitä seuraavaksi tapahtuu. 

Think green – Huominen on nyt!

TTgreen Oy:n myymälä Keravalla.

Myynti ja huolto

TTgreen Oy
Santaniitynkatu 12 B 
04250 Kerava 
Puh. +358 40 7017123 
info@ttgreen.fi 
www.ttgreen.fi

Jälleenmyyjät

Helsinki
TTgreen Oy
Pekka Penttilä
0500-411668
pekka.penttila@ttgreen.fi

Heinola
Heinolan Pyörähuolto
Jukka Paronen
044-2561193
jukka.paronen@gmail.com

Joensuu
Kone-Jönnit Oy 
Lylykoskentie 1 
80130 Joensuu
013-222 672
jonnit@konejonnit.fi 
www.konejonnit.fi

Kainuu
Heiskanen Ky / Kajaani
Jouko Heiskanen
050 4611 406
heiskanenky@tutka.ne

Kuopio
TTgreen Oy
Olli Hauhio
044-2705004
olli.hauhio@ttgreen.fi

Kari Paldanius
044-2799101
kari.paldanius@ttgreen.fi

Somero
TTgreen Oy
Kari Hatanpää
050 3002052
kari.hatanpaa@ttgreen.fi